Lammen kivillä istuivat aatoksissaan, syksy ja aika sanaillen vastatusten
Syksy ajalta kysyi, missä määränpääs on, milloin ties on haarassa risteyksen
Miksi rientäen kierrät, kesän syksyksi, talven vuodatat puroihin kevään
Annat oksani ravistaa lehtensä pois, lumen oksilleni sataa aina kun herään.
Aika syksyä kuunteli tuulevaa hyistä, joka osaansa murheissaan huokaa
Syksy tahtonut olla olis taakkaansa vailla, pyrähtää häkistään vapauksien mailla
Mikset unestasi nauti, aika moittien vastas, minun käytävä on taasen kaiken aikaa
Ajan kohtalo olla on valveilla aina, unetta matkaansa päämäärättä taittaa.
Lasinukke lammen kiville saapui, k**masteli synkkää syksyä ja aikaa
Miksi murhetta te kannatte ystäväni siitä, mikä osanne on, mitä kukin saikaan
Elämä on kaunis aina toisinaan, toisinaan kaunis taas rumaksi muuttuu
Mutta älkää murhetta kantako te ystäväni siitä, mikä ei murheesta muutu, vaan huokauksiin hukkuu
Syksy allapäin kertoi lasinukelle siitä, ettei koskaan tapaisi kevättä, talvea, ei kesää
Hänen veljiään vuodenaikoja heitä ja noita, jotka uinuvat aina kun hän itse herää
Sanoi lasinukke, älä tuhlaa hetkeäs toivoen toista, mihin et koskea koskaan yllä
Elä se mikä elääkses sun jätetty on, naura siitä, mistä ilos sun herää
Syksy varisti lehtensä kellastuneet, oksien sormet hän paljaiksi riisui
Aika matkaansa jatkoi lammen jäätyneen yllä, jätti lasinuken hankeen särkyneen
Aika valveilla kiertää viel kierrostaan, kiertää kun talvi kevään sateiksi taittuu
Se osa on jätetty ajalle kannettavakseen, se ainain kiertää, vain meidän muistomme haihtuu
Syksy ajalta kysyi, missä määränpääs on, milloin ties on haarassa risteyksen
Miksi rientäen kierrät, kesän syksyksi, talven vuodatat puroihin kevään
Annat oksani ravistaa lehtensä pois, lumen oksilleni sataa aina kun herään.
Aika syksyä kuunteli tuulevaa hyistä, joka osaansa murheissaan huokaa
Syksy tahtonut olla olis taakkaansa vailla, pyrähtää häkistään vapauksien mailla
Mikset unestasi nauti, aika moittien vastas, minun käytävä on taasen kaiken aikaa
Ajan kohtalo olla on valveilla aina, unetta matkaansa päämäärättä taittaa.
Lasinukke lammen kiville saapui, k**masteli synkkää syksyä ja aikaa
Miksi murhetta te kannatte ystäväni siitä, mikä osanne on, mitä kukin saikaan
Elämä on kaunis aina toisinaan, toisinaan kaunis taas rumaksi muuttuu
Mutta älkää murhetta kantako te ystäväni siitä, mikä ei murheesta muutu, vaan huokauksiin hukkuu
Syksy allapäin kertoi lasinukelle siitä, ettei koskaan tapaisi kevättä, talvea, ei kesää
Hänen veljiään vuodenaikoja heitä ja noita, jotka uinuvat aina kun hän itse herää
Sanoi lasinukke, älä tuhlaa hetkeäs toivoen toista, mihin et koskea koskaan yllä
Elä se mikä elääkses sun jätetty on, naura siitä, mistä ilos sun herää
Syksy varisti lehtensä kellastuneet, oksien sormet hän paljaiksi riisui
Aika matkaansa jatkoi lammen jäätyneen yllä, jätti lasinuken hankeen särkyneen
Aika valveilla kiertää viel kierrostaan, kiertää kun talvi kevään sateiksi taittuu
Se osa on jätetty ajalle kannettavakseen, se ainain kiertää, vain meidän muistomme haihtuu