ihmisyyden hautausmaalla kynttilät ei loista,
madot karttaa ihoamme, kukat ei kukoista,
haljenneita sanoja on hakattuna kiveen:
vihan, sodan ja ahneuden nimeen.
kompuroimme maailmassa hakattujen metsien,
matelemme multaa suussa kohtaloa etsien.
happosateen kohdatessa luomakunnankruunun,
sanat vähättelevät palautuvat suuhun
CH
jos ihminen on kaiken mitta niin ehkä asteikolla,
jolla arvioidaan vaan, tuhoa ja kuolemaa
katso miten subjekti on alistettu muottiin,
katso miten pahoinvointi valuu silmistä.
katso miten äänet ovat tiivistetty nuottiin,
jota soitetaan kun kuonaa valuu pilvistä.
ihmisyyden harha loistaa sulavista vartaloista
jotka ruokkii liekkimerta palavien metsien.
madot karttaa ihoamme, kukat ei kukoista,
haljenneita sanoja on hakattuna kiveen:
vihan, sodan ja ahneuden nimeen.
kompuroimme maailmassa hakattujen metsien,
matelemme multaa suussa kohtaloa etsien.
happosateen kohdatessa luomakunnankruunun,
sanat vähättelevät palautuvat suuhun
CH
jos ihminen on kaiken mitta niin ehkä asteikolla,
jolla arvioidaan vaan, tuhoa ja kuolemaa
katso miten subjekti on alistettu muottiin,
katso miten pahoinvointi valuu silmistä.
katso miten äänet ovat tiivistetty nuottiin,
jota soitetaan kun kuonaa valuu pilvistä.
ihmisyyden harha loistaa sulavista vartaloista
jotka ruokkii liekkimerta palavien metsien.