Tyttö herää keskel yötä, nousee ylös vuoteesta.
Peittää käsil korvat ku äänet päässä huutaa taas.
Raottaa verhoo, katsoo tummaa taivasta.
Kalterit ikkunassa estää karkaamasta.
Ei auta rukoukset, ei kyyneleetkään lohduta.
Äänet pääs ei lakkaa, tytön hiljaa tukahduttaa.
Mieli täynnä demoneita pitää sitä otteessaan.
Lääkkeet, tahdonvoima keino pahan taistelussa.
Painutaan alle maan, pois pahasta nukkumaan.
Lennetään taivaaseen, tuu perässä mä jo edeltä meen.
Täydellistä sillon ku on aivan hiljaista.
Kastaa kasvot veteen, kaikki on niin kirkasta.
Äänet vaikenee ja lääkkeet väsyttää.
Rauhottavaa suones tytön paikoillensa jättää.
Taas kuluu tunnit ja ilta alkaa hämärtää.
Kuu ja tähdet ainoo valo mikä huoneen täyttää.
Tyttö sulkee silmät, ei toivo kättä auttavaa,
vaan kättä joka hänen kehtoansa keinuttaa.
Aamu sarastaa, mut mikään ei oo muuttunu.
Se edelleen on vaan itsessä sulkeutunu.
Ja makaa sängyllänsä lääkehumalassa.
Kylmässä koleassa mustavalkomaailmassa, ilmeettömät kasvot kertoo todellisen tilan.
On rakkaus haihtunu, meidät vallannut on viha.
Ei lainkaan hoitoa, siis ei lainkaan toivoa.
Rautanaula kädes ranne auki, kohti valoa.
Painutaan alle maan, pois pahasta nukkumaan.
Lennetään taivaaseen, tuu perässä mä jo edeltä meen.
Nyt hän tietää mitä tehdä.
Taakse jää ahdinko, taakse jää huudot rauhan, eteenpäin palkinnot.
Tyttö kohtaa pimeän, se tappaa kirkkaan valon.
Vaan kohtaamalla kuoleman voi päättää vaikean paon.
Nyt on yö pimee, kun kaikki muut nukkuu.
On kyyneleitä vuodatettu silti virtaa, nukkuu.
Ja vielä muutama hetki, on hän itteään paemmi. Tänään päättyy retki.
Joten yli rajojen on hän nähnyt pakotien.
Tyttö liikkuu varoen suojas varjojen.
Astuu sillan päälle, ei epäile yhtään.
Vesi alapuolel näyttää tilaa tyhjää.
On hän kokenut jo tarpeeks, nyt valmis heittää kaiken.
Päätös on tehty mut edessä on vaikein.
Tytön kylmät jalat ottaa viimesen askeleen.
Ja hengenvedot loppuu jääkylmään veteen.
Painutaan alle maan, pois pahasta nukkumaan.
Lennetään taivaaseen, tuu perässä mä jo edeltä meen.
Peittää käsil korvat ku äänet päässä huutaa taas.
Raottaa verhoo, katsoo tummaa taivasta.
Kalterit ikkunassa estää karkaamasta.
Ei auta rukoukset, ei kyyneleetkään lohduta.
Äänet pääs ei lakkaa, tytön hiljaa tukahduttaa.
Mieli täynnä demoneita pitää sitä otteessaan.
Lääkkeet, tahdonvoima keino pahan taistelussa.
Painutaan alle maan, pois pahasta nukkumaan.
Lennetään taivaaseen, tuu perässä mä jo edeltä meen.
Täydellistä sillon ku on aivan hiljaista.
Kastaa kasvot veteen, kaikki on niin kirkasta.
Äänet vaikenee ja lääkkeet väsyttää.
Rauhottavaa suones tytön paikoillensa jättää.
Taas kuluu tunnit ja ilta alkaa hämärtää.
Kuu ja tähdet ainoo valo mikä huoneen täyttää.
Tyttö sulkee silmät, ei toivo kättä auttavaa,
vaan kättä joka hänen kehtoansa keinuttaa.
Aamu sarastaa, mut mikään ei oo muuttunu.
Se edelleen on vaan itsessä sulkeutunu.
Ja makaa sängyllänsä lääkehumalassa.
Kylmässä koleassa mustavalkomaailmassa, ilmeettömät kasvot kertoo todellisen tilan.
On rakkaus haihtunu, meidät vallannut on viha.
Ei lainkaan hoitoa, siis ei lainkaan toivoa.
Rautanaula kädes ranne auki, kohti valoa.
Painutaan alle maan, pois pahasta nukkumaan.
Lennetään taivaaseen, tuu perässä mä jo edeltä meen.
Nyt hän tietää mitä tehdä.
Taakse jää ahdinko, taakse jää huudot rauhan, eteenpäin palkinnot.
Tyttö kohtaa pimeän, se tappaa kirkkaan valon.
Vaan kohtaamalla kuoleman voi päättää vaikean paon.
Nyt on yö pimee, kun kaikki muut nukkuu.
On kyyneleitä vuodatettu silti virtaa, nukkuu.
Ja vielä muutama hetki, on hän itteään paemmi. Tänään päättyy retki.
Joten yli rajojen on hän nähnyt pakotien.
Tyttö liikkuu varoen suojas varjojen.
Astuu sillan päälle, ei epäile yhtään.
Vesi alapuolel näyttää tilaa tyhjää.
On hän kokenut jo tarpeeks, nyt valmis heittää kaiken.
Päätös on tehty mut edessä on vaikein.
Tytön kylmät jalat ottaa viimesen askeleen.
Ja hengenvedot loppuu jääkylmään veteen.
Painutaan alle maan, pois pahasta nukkumaan.
Lennetään taivaaseen, tuu perässä mä jo edeltä meen.