Aina uusi murhe huomiselle löytyy,
kyynelistä turhaan sun malja täyttyy,
kun ei löydy huolille jakajaa,
ei kukaan haluu elämästä niin vakavaa.
Murheet ei miettimällä parane, ei
päivät ne itkemällä lyhene.
Ota siskosi kädestä kiinni,
anna huolesi haihtua pois.
Muuten paikkasi vie joku ripeään,
oothan köyhä, vaan ethän oo kipeä.
Kohta happanee kupissa viini,
paras juoda se riemulla pois.
Kanna vaan niit huoliasi,
mut mitä teet niil sun haudassasi.
Miks et laske niit jo pois,
miks et laske niit jo pois.
Köyhä oot, vaan tiedä, aina on
joku köyhempi kuin oot,
joku köyhempi kuin oot.
Siis miks istut noin vain,
allapäin ja murheissaan.
Imet valon itses vaan,
et saa tähtees loistamaan.
Huolii huolii..
Vaan jos kirpoaa silmästä kyynel,
joka murheesi lapsonen on.
Tiedät silloinetookuollut, vaan elossa.
Moni kylmeni herrojen pelossa.
Ne repii siskojen sydämiin reikää,
joudut myymään sun hymyy kuin leipää.
Ja veliemmekin syli vaan kovenee,
ja veri ohenee.
Siis suru puseroon, jos siltä tuntuu,
(vaan) pidä varas, siihen sielu turtuu.
Kova ja kirkas on valo uuden kevään,
toivonetoot jalkeil-la kun mä herään.
Kertosäe..
kyynelistä turhaan sun malja täyttyy,
kun ei löydy huolille jakajaa,
ei kukaan haluu elämästä niin vakavaa.
Murheet ei miettimällä parane, ei
päivät ne itkemällä lyhene.
Ota siskosi kädestä kiinni,
anna huolesi haihtua pois.
Muuten paikkasi vie joku ripeään,
oothan köyhä, vaan ethän oo kipeä.
Kohta happanee kupissa viini,
paras juoda se riemulla pois.
Kanna vaan niit huoliasi,
mut mitä teet niil sun haudassasi.
Miks et laske niit jo pois,
miks et laske niit jo pois.
Köyhä oot, vaan tiedä, aina on
joku köyhempi kuin oot,
joku köyhempi kuin oot.
Siis miks istut noin vain,
allapäin ja murheissaan.
Imet valon itses vaan,
et saa tähtees loistamaan.
Huolii huolii..
Vaan jos kirpoaa silmästä kyynel,
joka murheesi lapsonen on.
Tiedät silloinetookuollut, vaan elossa.
Moni kylmeni herrojen pelossa.
Ne repii siskojen sydämiin reikää,
joudut myymään sun hymyy kuin leipää.
Ja veliemmekin syli vaan kovenee,
ja veri ohenee.
Siis suru puseroon, jos siltä tuntuu,
(vaan) pidä varas, siihen sielu turtuu.
Kova ja kirkas on valo uuden kevään,
toivonetoot jalkeil-la kun mä herään.
Kertosäe..