(Säv.Mikko Jokela, san. Asko Raivio)
Päivä kasvaa kohti iltaa, silti mikään muutu ei.
Ikkunassas viivyt jälleen takaa verhon katsoen.
Kun maailma elää. Kun kellot käy ihmisten aikaa.
Ei kukaan enää kosketustas kaipaa.
Sinun rakkautes on menneet niinkuin uni eilinen.
Kenties vielä toivot öisin jonkun vierees lämpimän.
Kun maailma elää. Kun kellot käy ihmisten aikaa.
Ei kukaan enää rakkauttas kaipaa.
Kun maailma elää.
Kun kellot käy ihmisten aikaa. Ei kukaan enää rakkauttas kaipaa.
Hiljainen on sinun huonees, kylmä yksinkertainen.
Vaimeasti jostain kuuluu sanat rakkauslaulujen.
Kun maailma elää. Kun kellot käy ihmisten aikaa.
Ei kukaan enää sinunlaistas kaipaa.
Päivä kasvaa kohti iltaa, silti mikään muutu ei.
Ikkunassas viivyt jälleen takaa verhon katsoen.
Kun maailma elää. Kun kellot käy ihmisten aikaa.
Ei kukaan enää kosketustas kaipaa.
Sinun rakkautes on menneet niinkuin uni eilinen.
Kenties vielä toivot öisin jonkun vierees lämpimän.
Kun maailma elää. Kun kellot käy ihmisten aikaa.
Ei kukaan enää rakkauttas kaipaa.
Kun maailma elää.
Kun kellot käy ihmisten aikaa. Ei kukaan enää rakkauttas kaipaa.
Hiljainen on sinun huonees, kylmä yksinkertainen.
Vaimeasti jostain kuuluu sanat rakkauslaulujen.
Kun maailma elää. Kun kellot käy ihmisten aikaa.
Ei kukaan enää sinunlaistas kaipaa.