Aika juoksee ja loikkii ku aitajuoksija
ja ikäväl on ikävä tapa sisältä ruoskia.
Välil mietin mitä jos tää päivä tulis.
Surisinko, ja jos surisin kestäiskö ruumis?
Mut mä en pysty itkee,
mun on pakko pureskella tää, vaik tää on liian sitkeetä.
Nyt muistan vaan hyvät muistot,
huonot on haudattu, kaupattu pois.
En tiedä miks mut mul nauraa suu.
Ku pala kurkussa mä kidun,
tuntuu et mä virun kuival maal ja koitan hengittää kiduksilla.
En voi koskee sua enää, illal sä oot poissa.
Mut onneks sun kuva hymyilee mun lompakossa.
Kaikki yhteiset arjet, yhteiset lomat,
yhteiset rauhat ja yhteiset sodat.
Kaikki yhteistä, mut nyt ainakin yks meistä, ei pysty oikee olee
ku yhtäkkii ei yhteistä ookkaa.
Sä lähdet, enkä tiedä et tuutko enää takaisin
vaik kuinka haluaisin
Sä lähdet, vaik tiedän ettet sitä ehkä haluaisi
tuu takaisin.
Must tuntuu et mä vaan lipeen ja lipeen.
Niin paljon puuttuu, niin moni muisto tekee kipeet.
Oon juurtunu paikalle, aika menee ripee,
mieles k**mittelee menneet ja katkenneet siteet.
Sillat on palanu, on vaikeet uusii rakentaa.
Mun on lähettävä pois ettii jotain parempaa.
Just nyt mikään ei tee musta onnellisempaa.
Tääl jengi näkee pinnan, muttei sen taa.
Tai ehkä joku näkeeki,
mut en vaan tiedä et kuka ja nyt joudun elää sen kaa.
Ja nyt mä haluun vaan kauas kauas pois täältä,
haluun vaa ottaa rauhas ja selvittää päätä.
Pysähdyn ottaa happee, ihan vaan hetkeks,
ja taas löydän itteni uudest risteyksest.
Kun löydän sen tien, missä se liekki palaa
taas mun sydämee
sit vast on mun aika palaa.
Chorus
Mutsi on lentoemäntä
mun hullunkurises perheessä.
Faija sukellusveneessä, rakkauden valtameressä.
Joten kaiketi se on mun veressä,
en viihdy pitkää aikaa yhdes megessä.
Jo paluu matkal mä mietin seuraavaa lähtöö,
ja vaihdan kämppii vuoden välein, saamatta häätöö.
Joidenkin mielest päätönt, mulle aivan normaalii,
ku maisemat vaihtuu fast forwardii.
Eteläisimmäst laaksosta, pohjosimpaa tunturii,
itämaiset eksotiikast, länsimaiseen kulttuurii.
Pitää vaa toivoo et kaunotar kestää kulkurii, vaik ero välil pahalt tuntuukii.
Mun on vaan vaikee pysyy paikoillani,
en oo enää ääretön vaan kokeilen mun rajojani.
Näen kyl itseni sun kanssa aloillani, meil on taloja ja niin edelleen
mut nyt
Chorus
Sä lähdet..
ja ikäväl on ikävä tapa sisältä ruoskia.
Välil mietin mitä jos tää päivä tulis.
Surisinko, ja jos surisin kestäiskö ruumis?
Mut mä en pysty itkee,
mun on pakko pureskella tää, vaik tää on liian sitkeetä.
Nyt muistan vaan hyvät muistot,
huonot on haudattu, kaupattu pois.
En tiedä miks mut mul nauraa suu.
Ku pala kurkussa mä kidun,
tuntuu et mä virun kuival maal ja koitan hengittää kiduksilla.
En voi koskee sua enää, illal sä oot poissa.
Mut onneks sun kuva hymyilee mun lompakossa.
Kaikki yhteiset arjet, yhteiset lomat,
yhteiset rauhat ja yhteiset sodat.
Kaikki yhteistä, mut nyt ainakin yks meistä, ei pysty oikee olee
ku yhtäkkii ei yhteistä ookkaa.
Sä lähdet, enkä tiedä et tuutko enää takaisin
vaik kuinka haluaisin
Sä lähdet, vaik tiedän ettet sitä ehkä haluaisi
tuu takaisin.
Must tuntuu et mä vaan lipeen ja lipeen.
Niin paljon puuttuu, niin moni muisto tekee kipeet.
Oon juurtunu paikalle, aika menee ripee,
mieles k**mittelee menneet ja katkenneet siteet.
Sillat on palanu, on vaikeet uusii rakentaa.
Mun on lähettävä pois ettii jotain parempaa.
Just nyt mikään ei tee musta onnellisempaa.
Tääl jengi näkee pinnan, muttei sen taa.
Tai ehkä joku näkeeki,
mut en vaan tiedä et kuka ja nyt joudun elää sen kaa.
Ja nyt mä haluun vaan kauas kauas pois täältä,
haluun vaa ottaa rauhas ja selvittää päätä.
Pysähdyn ottaa happee, ihan vaan hetkeks,
ja taas löydän itteni uudest risteyksest.
Kun löydän sen tien, missä se liekki palaa
taas mun sydämee
sit vast on mun aika palaa.
Chorus
Mutsi on lentoemäntä
mun hullunkurises perheessä.
Faija sukellusveneessä, rakkauden valtameressä.
Joten kaiketi se on mun veressä,
en viihdy pitkää aikaa yhdes megessä.
Jo paluu matkal mä mietin seuraavaa lähtöö,
ja vaihdan kämppii vuoden välein, saamatta häätöö.
Joidenkin mielest päätönt, mulle aivan normaalii,
ku maisemat vaihtuu fast forwardii.
Eteläisimmäst laaksosta, pohjosimpaa tunturii,
itämaiset eksotiikast, länsimaiseen kulttuurii.
Pitää vaa toivoo et kaunotar kestää kulkurii, vaik ero välil pahalt tuntuukii.
Mun on vaan vaikee pysyy paikoillani,
en oo enää ääretön vaan kokeilen mun rajojani.
Näen kyl itseni sun kanssa aloillani, meil on taloja ja niin edelleen
mut nyt
Chorus
Sä lähdet..