Täällä Aarne Tanninen. Mä soittelen täältä Helsingin Yliopistollisen sairaalan ööö jumppasalista. Mä olen täällä siitä syystä, että mä tulin kuukaudeksi Suomeen pitämään muka lomaa. Paskanmarjat sanon minä. Ensinnäkään täältä Suomesta ei löytynyt yhtään niin suurta, niin suurta ja avaraa ja ihanaa hotellihuonetta ku mä olisin tarvinnut. Kaikki mun matkalaukut ovat niin suuria, että niiden kahva raapii kattoa jos mä meen tavalliseen hotellihuoneeseen jonnekki muka mikä piti olla hieno. Paskanmarjat. Nyt mä olen täällä kuitenkin jumppasalissa. Tänne mahtuu kaikki mun ihanat tavarat. Äää on hyvin ankeaa olla käymässä täällä harmaassa Suomessa. Tääl on niin surkee ku katsoo kaduille kuinka ihmiset kävelevät huonoissa housuissa. Räkä valuu pitkin poskia, silmälasit väärinpäin ujeltaen päässä, tukka paskaisena kulkevat tallaavat katuja. Erittäin ankeaa maisemaa on nähtävissä. Kaikki on niin surkeeta. Ajellaan Ladalla, tääl ei oo yhtään jenkkirautaa vielä tullut vastaan. Ladalla vedellään ympäri härmää ja luullaan olevansa jotakin. On aivan hirvittävää katsoa sitä näin amerikkalaisen ihmisen silmin joka on tottunut kaikkeen suureen. On rikkautta, rakkautta ja vaikka mitä, mahtavia housuja. Mul on nytkin niin hienot housut kun mä tätä raporttia teen, että teillä ei oo yhelläkään varaa edes katsoa näitä. Mä tiedän, nää on niin hienot farkut. Näis lukee *?* perspuolessa. Etupuolella lukee *?*. Sormuksia mulla on aivan älyttömät määrät. Niitä on mulla niin hirvittävästi ettei teillä oo korulippaissakaan kaikilla Suomen naisilla yhteensäkään niin monta ku mulla on molemmissa sormissa. Varpaissa mulla on sormuksia, aivan älyttömästi. Teidän pitäs olla todella kateellisia niin ku mä oon monta kertaa jo muissakin yhteydessä maininnu. Kannattas olla vähän kateellinen mulle. Äää lentokone jolla tulin suoraan Washingtonista oli sitä luokkaa, että äää Helsinki-Vantaan kenttä meinas jäädä pikkasen lyhyeks. Onneks siin oli niin hyvät jarrut, niin hyvät jarrut että. Aivan mahoton. Täällä Aarne Tanninen, jumppasali.